keskiviikko 21. lokakuuta 2009

Kolmannen viikon tuntoja

Paremman vatsan dieettiä on nyt eletty kolmatta viikkoa. Vatsa voi huomattavasti paremmin, mutta ongelmia edelleen kuitenkin on. Aamuisin on tarvinnut rynnätä vessaan vain muutamana päivänä, mutta ongelmaksi on muodostunut suolen vilkas toiminta iltaisten juoksulenkkien aikana. Enää ei siis tarvitse juosta vessaan aamuisin, mutta juoksulenkillä on ollut pakko vaihtaa kävelyksi, jotta pystyisi pidättelemään. Ei tämäkään mukavaa ole. Toivottavasti kuitenkin ohimenevää.

Viikonloppu nro II meni kieltämättä vähän penkin alle. Perjantaina minut oli kutsuttu juhliin, joissa tarjottiin ruoaksi suolaisia lettuja. Letut paistettiin kullekin osanottajalle erikseen, joten vehnäähän siinä tuli syötyä. Onneksi kuitenkin van yhden letun verran. Olin myös saanut kerättyä viikon pidättyvyyden aikana itselleni hillittömän leivän ja sokerin himon, jota sitten toteutin syömällä lauantaina ja sunnuntaina kunnon kasat rieskaa ja suklaata. Täysin puhdasoppisesti en siis ole ruokavaliota noudattanut, mutta huomattavasti on kuitenkin sokerin ja viljan osuus ruokavaliosta vähentynyt.

Vielä nuo vatsa-asiat harmittavat, mutta huomattavasti vähemmän kuin ennen ruokavaliota. Ja bonuksena on vielä mainittava, että iho on ruokavalion myötä muuttunut kirkkaammaksi ja kuultavammaksi. Ei hassumpaa siis.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...