maanantai 23. marraskuuta 2009

Takapakkia, takapakkia

Pitihän se arvata. Heti kun kuuden viikon koeaika oli täyttymässä, piti laittaa ranttaliksi. Ensin oli illanvietto työporukan kanssa, jossa oli ”pakko” syödä jälkiruokaa. Sitten tuli toinen tilaisuus, jossa buffet-pöytä tarjosi kasvissyöjälle lähinnä pastaa ja leipää. Jonka jälkeen työpaikalla oli tarjolla kermakakkua. Enkä minä osannut sanoa ei. Salakavalasti ruokavalioni palasikin vanhoihin, ongelmia aiheuttaviin uomiinsa. Ja ongelmat alkoivat taas.

Ensimmäiset viisi viikkoa koeajasta vatsani voi siis mainiosti. Sitten kuudennen viikon lopulla sain havaita, että tämä muutos ei ollutkaan pysyvä, vaan täysin riippuvainen kunkin päivän ruokavaliostani. Aamuisin pitää taas juosta vessaan. Kannattiko repsahdus? No ei todellakaan. Tunnen itseni pieneksi robotiksi, jolla alkaa kuola valua pelkän kermakakku-sanan maininnasta. En voi edes sanoa, että kakku olisi loppujen lopuksi ollut hyvää. Mutta jotenkin minuun on ohjelmoitu, että kakku on herkkujen herkku ja kakun syöminen on nautinto. Ja ääni sisälläni sanoo, että totta kai sitä pitää itselleen sallia pieniä nautintoja silloin tällöin.

Nyt pitäisi siis oppia tuosta vanhasta tavasta pois, pyyhkiä kuola suupielestä ja opetella sanomaan ei. Ehdoton kieltäytyjä en halua olla, sillä on sellaisiakin herkkuja (kuten suklaapavlova ja crema catalana, nammi nam nam), jotka ovat vatsanväänteiden arvoisia. Mutta ne ovatkin sellaisia herkkuja, joita syödään kerran vuodessa. Päivittäiset ja viikottaiset herkuttelut pitää laittaa pannaan.

Vanhat tavat tietenkin istuvat tiukassa, koska olen tottunut olemaan itselleni kiltti. Ongelmaisen perheen lapsena olen aina ajatellut, että kukas minusta huolen pitäisi, jos en minä itse. Nyt kun on ollut stressaavaa töissä ja töiden ulkopuolella, olen katsonut olevani täysin oikeutettu lohturuokaan. Ongelman ydin onkin siinä, että ohjelmoidut aivoni kuvittelevat herkkujen tuovan lohtua. Tosi asiassa ne saattavat maistua hyvälle, mutta se ilo on kovin hetkittäistä verrattuna niiden aiheuttamiin ongelmiin. Uusiin ongelmiin tarvittaisiin taas uutta lohtua, jolloin oravanpyörä onkin valmis.

Mutta ei auta itku markkinoilla. Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta siitä voi toki ottaa opikseen. Jos nyt hyviä puolia repsahduksesta etsii, niin ainakin sain hyvin selkeästi selville, että vatsaongelmieni takana ovat länsimaalaisten ylimmät ystävät, herra Sokeri ja herra Vilja.

Nyt jatketaan siis taas tiukan linjan mukaan ja toivotaan, että uusia repsahduksia ei olisi edessä.

sunnuntai 1. marraskuuta 2009

Energiaa päivään: tuorepuuro


Viime viikolla päätin ensimmäistä kertaa kokeilla aamupalana tuorepuuroa. Muutaman päivän kokeilun perusteella olen todella innoissani! Loistava, ihana ja energiaa antava aamupala.

Tuorepuuro

Kourallinen manteleita ja auringonkukansiemeniä
Pari ruokalusikkaa (chia- ja) pellavansiemeniä
Hedelmää (esim. banaani ja päärynä)
Pakastemarjoja

Kun teet tuorepuuroa aamupalaksi, laita edellisenä iltana mantelit ja auringonkukansiemenet purkkiin pieneen vesimäärään likoamaan. Laita toiseen purkkiin chia- ja pellavansiemenet ja noin desi vettä.

Aamulla laita tehosekoittimeen mantelit, auringonkukansiemenet sekä chia- ja pellavansiemenistä muodostunut "lima". Lisää hedelmät ja jäiset pakastemarjat. Anna tehosekoittimen tehdä tehtävänsä, kunnes puuron koostumus vaikuttaa suurin piirtein vispipuurolta.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...