maanantai 18. huhtikuuta 2011

Matkalla Islannissa: jäätiköllä II


Matka oli melko letkeä. Oppaina oli kaksi reipasta tyttöä (joista toinen jälkikäteen paljastui hyvän ystäväni hyväksi ystäväksi - koska Islannissa kaikki tuntevat toisensa, tottakai). Meitä turisteja oli matkassa yhdeksän. Minä, mies ja nainen New Yorkista sekä kuuden hengen kansainvälinen työporukka. Sakki ei ollut erityisen urheilullinen, joka vähän söi mielikuvaani itsestäni reippaana vuorenvalloittajana. Tämä mielikuva karisi siis viimeistään silloin, kun pissatauolla matkatoverini hamstrasivat huoltoaseman karkkeja matkaevääksi kaksin käsin. (Mun huulia taas kuivasi niin paljon, että itse ostin huoltikselta pinkin huulirasvan. Ei sekään ehkä kovin sporttista! :D)

Kun pääsimme jäätikölle, meille jaettiin valjaat, kenkiin laitettavat raudat sekä teräase (ei hajuakaan miksi tätä pitäisi kutsua), joka toimii kävelykeppimäisesti tasapainoilussa auttamisessa.


Ja sitten lähdettiin matkaan! Käppäilimme ylös jäätikköä, aurinko paistoi ja oli todella kaunista. Kävely ei ollut vaativaa tai vaarallista - turvaa toivat oppaat, jotka osoittivat meille niitä petollisia kohtia, joihin ei missään nimessä saisi astua.


Puolen tunnin kävelyn jälkeen löysimme kiipeilyyn sopivan jääseinän. Oppaat laittoivat seinän valmiiksi kiipeilyä varten ja me söimme eväitä. Sitten islantilaiseen tyyliin tuli kahden minuutin selitys siitä, miten seinää kuuluisi kiivetä ylöspäin - ja sitten vain kiipeämään!

Lähdin rohkeasti liikkeelle, kopautin hakkuni jäähän ja kapusin ylöspäin. Kopautin ja kapusin ja potkin kenkien piikkejä seinään, kopautin ja kapusin taas. Ja oli rankkaa! Tuntui oudolta, että hakkujen kärjet upposivat seinään vain piiiikkiriikkisen, mutta silti pystyivät kannattamaan painoani. Tarkoituksena oli pitää kolme raajaa koko ajan seinäkontaktissa ja liikuttaa yhtä kerrallaan. Pari kertaa sitten kaikki neljä raajaani irtosivat seinästä ja killuin pelkän köyden varassa...! Näin jälkeenpäin ajatellen (ja kuvista päätellen) kipuamistapani oli täysin väärä - sen sijaan että kroppani olisi ollut lähes kiinni seinässä, kipusin peppu pitkällä todella, todella hankalassa asennossa... Pääsin kuitenkin seinän ylös! Usko meinasi kuitenkin jo loppua aikaisemmin, kun lihakset alkoivat tärisemään... Olin kuitenkin paria päivää aikaisemmin vetänyt elämäni ensimmäisen leuan ja olin siitä voimaantuneena psyykannut itseäni - uskoin että pystyn kapuamaan vuoren huipulle!


Lisää tietoa matkanjärjestäjästä kirjoituksessa Matkalla Islannissa: jäätiköllä I.

Lisää kuvia ja tietoa paluumatkasta kirjoituksessa Matkalla Islannissa: jäätiköllä III.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...