perjantai 5. elokuuta 2011

Ansaittu kesäloma ja miten kävi Leangainsin

Tavallaan tuntuu, että kesä on jo ohi. Mutta silti loma on edessä! Huomenna auto starttaa kohti pohjoista, kurvaa sitten länteen ja takaisin etelään. Luvassa on kolme viikkoa muu-maa-mustikassa.

Blogia päivittelen loman aikana mahdollisesti kuvien muodossa. Kokkaukset tulevat jäämään sikseen – hotellihuoneessa on kai pieni keittokomero, mutta sen varustelutasosta ei ole vielä tietoa. Eilen vielä pohdiskelin blenderin pakkaamista matkaan mukaan, mutta sitten tulin siihen tulokseen, että vatsalle tekee varmaan hyvää poiketa normipöperöistä.

Miten kävi Leangainsin?

Kirjoitin yhdeksän viikkoa sitten päätöksestäni muokata ruokavaliota Leangainsin tapaiseksi pätkäpaastoiluksi. Hyvin olen päätöksessäni pysynyt – vain muutaman kerran on tuo 14 tunnin tauko jäänyt pitämättä. Elämässä kun pitää välillä myös elää – istua kaverin kanssa terassilla juomassa punaviiniä tai nautiskella aamupuurosta viikonloppuna. Nämä ovat kuitenkin ehdottomasti olleet poikkeuksia.

Pikku hiljaa olen kuitenkin ymmärtänyt, että Leangainsiin kuuluu kuitenkin isona osana ei vain aterioiden rytmi, vaan niiden yhteispeli treenin kanssa. Tämä osa palapelistä on kuitenkin jäänyt minulta puuttumaan.

Tuliko sitten tuloksia? Noh. Mielestäni olen jonnin verran leanimpi kuin ennen, mutta mitään ihmeitä ei kyllä ole tapahtunut. Ja leanautumisesta ei voi olla varma, että mikä siihen vaikuttaa. Viimeisen neljän viikon aikana olen nimittäin:
- työmatkapyöräillyt noin 400 kilometriä (ja lisäksi käynyt salilla)
- lopettanut maitotuotteiden käytön
- huomattavasti vähentänyt pähkinöiden syömistä
- stressannut vähemmän (opiskeluista kesätauko)
- syönyt joka päivä marjoja
- syönyt paljon, paljon perunaa
- vähentänyt kahvin juontia (luonnollinen seuraus siitä, että maito on ollut kiellettyjen listalla)

Tuloksena on ollut:
- parempi olo
- vähempi turvotus
- kirkkaampi iho
- iloisempi mieli
- kapeampi vyötärö

Nyt sitten lomalla tutkimusmatka omaan terveyteen jatkuu. Tuntuu, että pikku hiljaa sitä pääsee paremmin perille siitä, mikä itselle sopii ja mikä ei. Suurin hämmästyksen aihe on tosiaan ollut se, että maitotuotteet eivät sovi minulle. Maitotuotteet ovat nimittäin olleet AINA ruokavalioni kivijalka! Nyt sitten seitsemän vuoden vatsaongelmien jälkeen olen ollut muutamia viikkoja maidotta, ja vaikutus on ollut ihan älytön. Turvotus kadonnut ja iho on parempi kuin koskaan (mutta – näistäkään ei tiedä, että mikä vaikutus on ollut päivittäisellä pyöräilyllä ja niin edelleen… Kaikki vaikuttaa kaikkeen).

Käytännössä ruokavalioni Leangainsin myötä muuttui siis niin, että ruokailurytmistä klo 6 – klo 10.30 – klo 15 – klo 18-20 tippui pois tuo aamun ensimmäinen ruokailu.

Jatkuuko Leangains?

Tjaa, pitää kysyä puolisolta. Seuraavat kolme viikkoa asutaan hotelleissa ja hotelliaamupalaa ei koskaan voi jättää väliin J. Leangainssatahan voi siltikin – syö sitten illalla viimeisen ruoan vähän aikaisemmin. Mutta lomalla on mun mielestä joka tapauksessa tärkeintä nauttia eikä niinkään miettiä aikatauluja – ei syömisen eikä minkään muunkaan suhteen.

Tässä vielä pari kuvaa, joista ensimmäinen on otettu Leangainsin alussa ja toinen tänään.

Before:



After:



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...