maanantai 15. elokuuta 2011

Rumpajumppaa

Tänään hotelliin oli tullut uusia vieraita, jotka toivat mukanaan uudet tavat. Aiemmin tyhjä kuntosali täyttyi ihmisistä (siis aiemman kahden ihmisen sijaan henkilöitä taisi olla parhaimmillaan viisi). Kaikki nämä tyypit tuntuivat kuitenkin kuuluvan johonkin kardioklubiin. Kuka polki pyörää, kuka juoksi matolla - irtopainot saivat maata rauhassa telineissään.

Toisten ihmisten treenejä on hauska tarkkailla. Ensinnäkin, on mielenkiintoista nähdä millä kaikilla eri tavoilla voi treenata. Toiseksi, muiden tavoista voi oppia jotakin itselle uutta.

Tänään näin yhden tytsyn tekevän kahden kardiokoneen rumpajumppaa. Ensin ehkä vartin verran stepperillä semikyykkäävässä asennossa raskaalla vastuksella (ainakin meno näytti siltä, ettei se ihan kepeää ollut). Sitten kuntopyörän polkemista seisten toisen vartin verran. Tämän jälkeen jotakin käsilihasliikettä. Tässä vaiheessa lähdin itse pulikoimaan, joten noita lihasliikkeitä en saanut sen enempää tarkkailtua. Lihasosuus ei kuitenkaan kauaa kestänyt, koska tytsy tuli uimaan melkeinpä heti jälkeeni. Sellainen sixpäkki tyypillä oli, että älkää ihmetelkö, jos kohta näette minut stepperiä tahkoamassa! Mielenkiintoista tässä oli, että on liikkumista ja on liikkumista. Sitä kuntopyörää voi polkea keveällä vastuksella tunnista toiseen, tai sitten voi laittaa kunnolla vastusta ja polkea seisten.

Oma treenini meni jokseenkin näin:

Kohta kolmekymppisen piiskaus

- lämmittelyä hyppynarulla
- erilaisia heilautuksia kahden kahvan medicine ballilla
- kymmenen setin verran:
  • leuanvetoja maksimimäärä
  • kymmenen vatsalihasliikettä leuanvetotangosta roikkuen (yhteensä sata)
  • kymmenen burpeesia (yhteensä sata)
- lopuksi hyppynarua ja kahvakuulaa
- pulikointia altaassa

Treenin alussa ja lopussa hyppäsin siis narua. Koska itseään on kiva haastaa, niin keksin itselleni hyppynaruhaasteen. Haasteessa kutakin hyppyä tehdään kaksikymmentä. Jos mokaa, niin sarja pitää aloittaa alusta:
- 20 perushyppyä
- 20 haarahyppyä
- 20 sivulta sivulle
- 20 polvennostohyppyä
- 20 kantapäät pakaroihin
- 20 eteen taakse

Aikas kivaa olla lomalla, kun on aikaa leikkiä :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...