tiistai 15. marraskuuta 2011

Asiasta ja asian vierestä

Perhe
Viikonloppu tuli vietettyä sukulaisten seurassa.

Isovanhempieni mielestä olin kasvanut, mutta valitettavasti se taitaa olla niin päin, että he ovat kutistuneet sitten viime näkemän. Pappa oli tehnyt superhyvää gulassikeittoa. Mummu jakoi rakkautta tarjoamalla sokeriherkkuja. Pappa kertoi 45-vuotiaana vetäneensä 30 leukaa.

Työ ja opiskelu
Työrintama on yhtä vuoristorataa. Eilen itkin, tänään nauroin. Toisaalta haluaisin valmistua nopeasti, jotta pääsisin omalle alalle töihin - toisaalta taas en voi kuvitella koskaan lopettavani opiskelua. Kaikki tässä maailmassa on niin hirveän mielenkiintoista!

Kuntosali
Tänään näin salilla hiiren. Kirjaimellisesti, en kuvainnollisesti.

Parin viikon hurjan salimenestyksen jälkeen tuntuu, että kehitys on vähän tyrehtynyt. Toisaalta olen nukkunut niin vähän, että ei ole ihme, jos lihas ei kasva. 

Ruoka
Olin perjantaina syömässä Groteskissa ensimmäistä kertaa. Oli kyllä tosi hyvää ruokaa ja oikein mukava tunnelma. Syötiin seurueen kanssa kolmen ruokalajin chef's menu ja siihen sitten joka ruokalajiin sopivat viinit. Viinimäärä oli itselleni vähän liikaa ja seuraavana päivänä olo oli hippasen heikko. Jotenkin sitä ei voinut kuvitella, että ulkona syömisestä voi tulla krapula!

Puoliso on oppinut tekemään intialaista ruokaa. Lucky me! :)

Luopuminen
Ensi viikonloppuna on vuorossa vaatteiden myyntiä Valtterilla. Tekisi mieli päästä isosta määrästä kamaa eroon. Toivottavasti onnistaa! (Tämä on kyllä sikäli tekopyhää, että ostin juuri uudet kengät. Ja haluan kaappiin tilaan, koska olen muutaman viikon kuluttua menossa ostosretkelle Wieniin. Mutta sellaista se on.)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...