lauantai 17. joulukuuta 2011

Pikkukarppien suuret valinnat

Tämän päivän Hesarissa oli taas paljon puhetta ruokavalioista. Siitä mitä ihminen syö on tullut itsestäänselvyyksien sijaan suuri identiteettien ja uskomusten taistelutanner. Joku lukija oli kirjoittanut Hesariin ja pyytänyt toimittajia selvittämään totuuden siitä, mikä ruokavalio loppujen lopulta on terveellinen. Koen itsekin olevani tuon kysyjän kanssa samassa suossa. Mihin uskoa, kun eri tutkimukset todistavat päinvastaisten ruokavalioiden tuovan terveyttä? Kai sitä itsellä on sellainen ennakkokäsitys, että olemassa on jokin yksi terveellinen linja. Ehkä totuus piileekin siinä, että olemassa on useita reittejä terveyteen. Valitettavasti niihin mihinkään ei taida sisältyä yltäkylläinen sokerilla mässäily :)

Hesarissa oli artikkeli myös päiväkotien ruokatarjonnasta. Joissakin päiväkodeissa kasvisruokaa saa vain uskonnollisista syistä. Ymmärrän kyllä, että ruoan räätälöinti jokaisen pikku piltin ja pienten pilttien vanhempien mieltymysten mukaan on sekä hankalaa että kallista. Tässäkin näkyy hyvin se, miten me lataamme ruokaan identiteettejä ja ideologioita. Yhden uskontoon kuuluu sianlihan välttely, toisen uskomuksiin vegaanisuus. Useimmiten valinnat ovat vanhempien tekemiä, mutta niitä joutuvat noudattamaan sekä lapset että päiväkodit.

Koen olevani onnekas, kun en vielä ole joutunut tekemään ruokavalintoja muiden kuin itseni puolesta. Jos olisin pari vuotta sitten saanut lapsen, olisin ehdottomasti halunnut piltin olevan kasvissyöjä. Mikäli saisin lapsen nyt, en missään nimessä haluaisi kasvattaa lasta pelkillä vihanneksilla. Nyt vannon vähäisten hiilihydraattien nimeen, mutta asian laita saattaa olla toisinpäin parin vuoden päästä. Itsellä on helppo tehdä ruokavaliokokeiluja, mutta jälkikasvun kohdalla asia on paljon mutkikkaampi. Siinä on kyse toisen ihmisen hyvinvoinnista.

Kuvalähde: http://beserkclothing.tumblr.com/

Pahinta on mielestäni kuitenkin ruoan pahuudella pelottelu. En usko, että lapselle tekee hyvää, jos seinille maalaillaan hiilihydraattimörköjä. Ei perunaa pidä pelätä – on maailmassa aika paljon vaarallisimpiakin asioita. Parasta olisi kasvattaa lapsista sellaisia, että he oppisivat kuuntelemaan itseään. Minut on aikanaan kasvatettu syömään lautanen tyhjäksi, enkä osittain siksi osaa aina kuunnella omaa kehoani. Olen myös oppinut, että itseään voi palkita herkuilla – mikä sekään ei ole pidemmän päälle kovin hyvä tapa.

Lapsuuden kokemukset luovat kuvaa siitä, millaisen lapsuuden omille lapsilleen aikaanaan haluaisi (tai ei haluaisi) antaa. Omiin rakkaimpiin ruokamuistoihini kuuluvat äidin laskiaispullat, mummin riisipuuro ja mummun voileivät. Kaikki naispuoliset sukulaiset ovat leiponeet rakkauttaan erinäisiin herkkuihin. On vaikea kuvitella, että omille lapsilleen tuottaisi rakkaita muistoja pekonilla, vihersmoothieilla tai pähkinäpallukoilla – sellaisilla ruoilla, joille itse olisi lapsena vain irvistänyt. No, mene ja tiedä. Palataan asiaan parin vuoden päästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...