maanantai 27. helmikuuta 2012

Tunnustus - kiitos ja kumarrus

Sain (jälleen, jee!) Lauralta tunnustuksen kivasta blogista.

*Oih!*



Tunnustuksen myötä minut on haastettu kertomaan itsestäni seitsemän sekalaista semifaktaa...

Mistä alkaisin?

Tuleeko tästä tajunnanvirtaa? Katsotaan.

1. Ideaalielämässä haluaisin oppia joka päivä jotain uutta. Tänään olen oppinut uutta keittiössä, ja huomaan että se antaa minulle virtaa. Eilen opin Photoshopissa kivoja kuvankäsittelykikkoja! Välillä on sellaisia päiviä, että sitä vain junnaa rutiinien rataa ja silloin sitä tylsistyy. Joku buddhalainen voi ehkä nauraa tälle uusien virikkeiden tarpeelle, mutta minun aivonystyräni alkavat aina tanssimaan, kun ne saavat muodostaa uusia yhteyksiä.

2. Vaikka blogissani puhun terveellisen elämän puolesta, niin ensimmäisen kerran havahduin vatsaoireisiini alkoholin käytön myötä. Koitti nimittäin sellainen päivä, jolloin alkoholi ei enää pysynyt sisälläni. Jos join kaksi kaljaa, minua alkoi oksettamaan. Tuolloin ajattelin terveydestä aika eri tavalla, ja kuvittelin tarvitsevani lääkettä. Nyt huomaan, että elimistöni yritti tuolloin usealla eri tavalla viestittää minulle, että ei voinut kovinkaan hyvin.

3. Olen alkanut haaveilemaan omasta toiminimestä. Mutta sen aika ei ole ihan vielä.

4. Viime viikolla elin islantilaisen työmoraalin mukaan: tein töitä kahdelle eri työnantajalle ja opiskelin kahdessa eri koulussa. Vaikka sitä tunteekin itsensä melko aikaansaavaksi, ei tuollaisessa itsensä uuvuttamisessa ole kovinkaan paljon järkeä.

5. En osaa sukeltaa. Toivottavasti joskus opin! Jos aikataulut antavat jossain vaiheessa myöden, haluaisin ilmoittautua uimahalleissa järjestettävälle uimakurssille.

6. Sain tänään suoritettua viimeisen yliopistotentin, joka on nyt näkyvissä (viimeistään syksyllä sitten niitä tulee kyllä näkyviin lisää). Kun tämä kurssi on plakkarissa, on opintopisteitä kasassa jo 160! Toisin sanoen kandin tutkinnosta puuttuu enää oikeastaan kandin työ. Aika hyvin, ottaen huomioon, että kaikki opinnot on suoritettu muutamassa vuodessa työn ohessa.

7. Lainasin tänään kirjastosta viisi keittokirjaa. Olen niistä aika innoissani. Maailmassa on niin paljon ihania makuja! Tällä hetkellä uunissa kypsyy Gordon Ramsayn keittiksen inspiroima lammasruoka. Ongelmana on, että ei vain ole nälkä! Mutta niin kuin sitä sanotaan, niin nälkä kasvaa syödessä. Toivottavasti.

Laitan tämän tunnustuksen eteenpäin kahdelle salaiselle blogi-ihastukselleni, Kukka Laaksolle ja Monkeyfoodille. Kukalle siksi, että hän oli innokas tunnustamaan, ilman tunnustustakin. Mitäs sitten paljastuu, kun saa tunnustaa oikein luvan kanssa? Monkeyfood puolestaan on (uskoakseni) ruokavaliollinen sielunsiskoni – tosin kokemuksessaan minua valovuosia edellä.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...