perjantai 16. maaliskuuta 2012

Asenne ratkaisee

Kävin tänään aamulla funktionaalinen harjoittelu -nimisellä jumppatunnilla, joka oli tosi jees! Paljon punnerruksia, hyppyjä, kyykkyjä, pyrähtelyä - myös vähän ärähtelyä (viimeisissä punnerrustoistoissa) ja laulamista (koska ohjaaja käski).

Tunnin jälkeen oli ihan huippufiilis. Olin antanut kaikkeni. Olin myös punainen kuin rapu.

Siinä sitten kuuntelin tunnin jälkeen, kuinka yksi tyttö kehui toiselle, kuinka hyvä tunti oli ollut. Ja toinen vastasi, että niin, huomaa kuinka huonossa kunnossa on.

Silloin tajusin, että hei, mun asenne on oikeasti muuttunut. Mä en todellakaan ajatellut, että olenpa huonossa kunnossa. Vaan ajattelin, että onpa ihanaa painaa täysillä ja että kuinka hyvä on, että joku pakottaa mut haastamaan itseni. Ja että tekeepä hyvää hikoilla. Ja että huomenna lihakset on varmaan todella kipeät - and I love it!

Oli nimittäin aika, jolloin häpesin hikoilemista. Lapsena en olisi millään halunnut osallistua liikuntatunneille koulussa - osittain siksi, että inhosin sitä, että vielä pitkään liikkatunnin jälkeen naama punoitti. Ajattelin, että kaikki näkevät kuinka huonossa kunnossa olen. (Tuolloin pieneen mieleeni ei mahtunut ajatusta siitä, että kuntoni voisi parantua liikuntaa harrastamalla, vaan ajattelin vain olevani tosi epäliikunnallinen). Nyt ajat ovat muuttuneet. Asenne on muuttunut. En ajattele, että olinpa huono. Vaan ajattelen, että olipa kivaa!

Muutos on mahdollista!

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...