perjantai 3. elokuuta 2012

Peltileipä tattarista

Viime viikkoina olen tutustunut tattariin. Tattari ei ole vilja eikä sisällä gluteenia, joten olen ajatellut sen olevan hyvä tapa lisätä hiilihydraattien määrää ruokavaliossa.

Testailen tällä hetkellä vähän omia tuntojani - sitä, miten hyvin kroppa sietää gluteenia, maitoa ja hiilihydraatteja. Vaikka niin kovin mielelläni eläisin pelkillä perunaleivoksilla ja punaviinillä, niin vaikuttaa siltä, että kroppa vaatii paleota. Nyt kun on taas kokenut hiilihydraattien aiheuttamaa verensokerinheilahtelua, tekee mieli palata häntä koipien välissä tiukkaan paleoon.

Tosin ensin lomailen Kreikassa, ilman minkäänlaisia ruokarajoituksia. Olen aika innoissani, sillä aikaisemmin olen lomaillut etelässä vain kasvissyöjänä, ja melko ronkelina sellaisena. Nyt olen kaikkiruokainen, joten tulee olemaan ihanaa saada testailla kaikkea!

*tuulettaa*

Niin, mutta siis takaisin tattariin ja niihin hiilihydraatteihin, joiden haluaisin olevan hyväksi minulle, mutta jotka eivät sitä ilmeisesti suurissa määrin ole.

Peltileipä tattarista

Tattarisuurimojen käyttäminen leivonnassa on äärimmäisen yksinkertaista.

  1. Pari desiä tattarisuurimoita huuhdellaan edellisenä iltana ja laitetaan likoamaan. Likoamisveteen voi laittaa vähän viinietikkaa tai sitruunaa, jos haluaa hifistellä.
  2. Seuraavana päivänä tattarisuurimot huuhdellaan hyvin. Sitten ne surautetaan tehosekoittimessa tai sauvasekoittimella tahnaksi. Lisätään suurimoiden joukkoon vähän vettä, jotta saadaan puuromainen koostumus, sekä hieman suolaa. Tarkistetaan maku.*
  3. Levitetään tattaripuuro pellille yhtenäiseksi levyksi ja paistetaan 225 asteessa.
  4. Kun leipä on saanut väriä, se voidaan kääntää, jotta se paistuisi tasaisesti.
* Tässä vaiheessa taikinaan voidaan lisätä esim. porkkanaraastetta, siemeniä tai keitettyjä perunoita. Osan suurimoista voi myös lisätä taikinaan myöhemmin, jolloin saadaan leipään enemmän purutuntumaa.




Liotettuja tattarinjyviä voi käyttää sellaisenaan myös tuorepuuroihin. Tällöin liotetut ja huuhdellut suurimot siis sekoitetaan yhdessä marjojen tai hedelmien kanssa. Tattari on siis aivan fantastinen lisä aamupalojen tarvikevarastoon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...