torstai 29. maaliskuuta 2012

Kookossuklaamuna

Näin viime yönä unta, että ostin kaupasta ison kookossuklaamunan. Kookosta ja tummaa suklaata, nam!
Hereilläollessa en vielä ole kookosmuniin törmännyt, mutta tajusin että mieleisensähän voisi helposti tehdä itse. Näin syntyisi omatekoinen suklaamuna á la Mignon: tyhjentäisi kananmunankuoren siististi, pesisi sen ja täyttäisi sitten itse tehdyllä suklaamassalla. Olisi aika helppo homma! Tosin varmaankin melko sottainen...

Pääsiäisenä tämä lyyli aikoo kuitenkin syödä ihan vaan kaupasta ostettuja pääsiäismunia (tai itse asiassa toivoo saavansa sellaisen lahjaksi, wink wink), mämmiä ja ruotsinlaivan buffetherkkuja. Aion laittaa lammasta hitaan kaavan kautta, juoda viiniä ja ottaa iisisti. Mulla on 10 päivää lomaa, jonka aion viettää hyvän ruoan ja kirjojen parissa. Ehkä vähän kuntoilenkin siinä sivussa, mutta tuntuu kyllä siltä, että arkisesta töiden pakertamisesta kyllä pitää taukoa mielellään.

Whiii!

Kuvassa islantilainen lakritsisuklaamuna, jonka näkeminen varmaan toimi uneni inspiraationa...

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Pitääkö aina olla tavoitteita? Mihin kannattaa keskittyä?

Olen aina rakastanut muotilehtiä. Kauniita vaatteita, kansainvälistä tunnelmaa, ajatusta ulkonäön ja asenteen muuttamisesta vaatteiden avulla… Hävettää myöntää, että siitä ei ole kovinkaan montaa vuotta, kun katselin kuvia sillä ajatuksella, että joskus minäkin vielä näytän samalta kuin x (tähän voi laittaa milloin minkäkin kuuman mallin nimen).
Vähän aikaa sitten huomasin, että minun ja muotilehtien rakkaustarina on ainakin toistaiseksi ohi. Se maailmankuva ei enää kiehdo. Rakastan edelleen vaatteita, mutta muotikuvien ihmiset eivät enää miellytä silmääni. Mallit näyttävät kuvissa surullisilta. Vartalot näyttävät liian laihoilta ollakseen terveitä. Hymyt ovat harvassa. On hassua ajatella, että hirveän monet kuvittelevat olevansa onnellisia, jos saavuttavat tietynlaisen vartalon. Kuitenkin tuollaisen vartalon omaavat naiset näyttävät kuvissa onnettomilta! (Tosin tiedän, että aiemmin minusta kauneuteen kuului tietynlainen traagisuus. Kaunis nainen oli sellainen elokuvien kohtalotar, ei mikään iloinen hepsankeikka!)

Nykyään silmääni miellyttävät terveet ja sporttiset vartalot. Aloin kuitenkin pohtia, olenko menossa vain ojasta allikkoon. Sloganin mukaan Strong is the new skinny. Mutta hyötyykö kukaan tuollaisista ulkonäöllisistä tavoitteista? Jos käytin vuosia elämästäni siihen, että tavoittelin laihuutta, kannattaako nyt käyttää vuosia lihaksikkuuden tavoittelemiseen? Vastaus on tietenkin ei! Mielestäni terveys ja hyvinvointi ovat hyviä tavoitteita, mutta ajan käyttäminen tietynlaisen ulkonäön metsästäminen on mielestäni melkoista tuhlausta. Luin juuri lehdestä, että jossakin suomalaisessa tutkimuksessa puolet haastatelluista naisista on ilmoittanut kyselyhetkellä laihduttavansa. Puolet! Eikö tuota kaikkea energiaa voisi käyttää johonkin hyödyllisempään? Mitä me oikein kostumme pakkomielteisestä, vuosikausia kestävästä jos vain laihtuisin viisi kiloa -asenteesta?

Luin Psykologia-lehdestä tutkimuksesta, jossa oli tutkittu kirjoitusharjoitusten vaikutusta laihtumiseen. Tutkimushenkilöille oli annettu lista arvoista, kuten terveys, perhe, raha ja niin edelleen ja pyydetty laittamaan arvot tärkeysjärjestykseen. Tämän jälkeen ennen ruokailua koehenkilöiden piti 15 minuutin ajan kirjoittaa jostakin arvosta. Toisille annettiin tehtäväksi kirjoittaa tärkeimmäksi kokemastaan arvosta ja toisille heille vähiten merkittävästä arvosta. Ne, jotka kirjoittivat itselleen tärkeästä arvosta, laihtuivat koeaikana (olisiko ollut 1,25 kiloa kahden ja puolen kuukauden aikana).

En ole psykologi enkä erityisen perehtynyt kyseiseen tutkimukseen, mutta minusta tutkimustulos kertoo siitä, että kun ajatukset lakkaavat vellomasta painon ja ruoan ympärille ja ihminen keskittyy itselleen oikeasti merkityksellisiin asioihin, niin suhde ruokaan tasapainottuu ja paino alkaa ihan itsestään normalisoitumaan.

Lakatkaa vellomasta negatiivisissa asioissa, ihmiset! Keskittykää positiiviseen!

(Ja tämä pätee yhtä lailla minuun kuin muihinkin).

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Onni

Aurinko paistaa, minulla on vapaapäivä, viikonloppu alkaa, stereoissa soi Florence + The Machine, syön ihan taivaallista limekookospiirakkaa.

Edessäni on kahvikuppi, jossa lukee takk takk takk takk takk takk takk takk.

KIITOS!

Jumpalla brasilialainen peppu

Nappasin tämän mainoksen viime vuonna islantilaisesta lehdestä.

Kyseessä on 4 viikon kurssi, jolla luvataan rasvanpolttoa ja mieletöntä muokkausta. Luvassa on menoa ja meininkiä ja treenin lisäksi saa hierontaa porealtaassa sekä itselle räätälöidyn treeniohjelman.

Kyllä tällä markkinoinnilla ainakin mut saisi kurssille! Milloin suomeen saadaan brassipeppukursseja hemmotteluhieronnoilla?

keskiviikko 21. maaliskuuta 2012

Ratkaisu modernin elämän ongelmiin

Suklaanhimoa? Ylipainoa? Ummetusta?

Aikanaan ratkaisu löytyi apteekeista:


Sen on pakko olla hyvää: lapsetkin pitävät siitä!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Historiallinen munakas

Lauantaina luin nukkumaan mennessä vuoden 1939 Kotiliesiä. Olen viisivuotiaana saanut Kalevalanpäivänä vaariltani vuoden 1939 Kotiliedet nidottuna. En todellakaan muista miksi tämän lahjan olen noin nuorena saanut. Siis jo ennen kuin opin lukemaan.

Sen voin teille lehtien lukemisen perusteella kertoa, että ihmiset olivat ihan samanlaisia vuonna 1939 kuin nytkin. Samat olivat murheet ja samat olivat ilot. Kotilieden lukeminen oli rentouttavaa, sillä kertakäyttökulttuurin sijaan annettiin ohjeita alusvaatteiden parsimiseen ja villavaatteiden kunnostukseen. Tukanpesua suositeltiin kerran viikossa, jos henkilö asui kaupunkialueella. Muualla riitti harvempikin.

Itse keskityin ruokajuttujen lukemiseen. Mantelijauhojen, chiasiemenien ja ties minkä superfoodien sijaan minua kiinnostavat nyt perinteiset reseptit ja raaka-aineet.

Tässä ote artikkelista Munakas - keittotaidon kisällinäyte.


Kaikkien ystävä ja herkku on kevyt, kullankeltainen munakas, munaruokien kuningas. Mutta kuinka moni tekijä saa kruunata kuninkaansa? Eiköhän vain joskus näytä siltä, kuin se olisi kruunustaan luopunut, surkean ja kuivuneen näköinen pannukakku, jonka emäntä häpeillen esittelee vierailleen.

[...]
Munakkaita käytetään sekä etu- että jälkiruokina. Molempien valmistustapa on sama. Jälkiruokamunakas vain täytetään makealla hillolla tai hedelmäsoseella. Eturuokamunakkaan voi täyttää sopivalla muhennoksella tai tarjota sinänsä.

[...]

Työhön ryhdyttäessä haetaan kaikki aineet ja välineet esille, tarjoiluvati pannaan kuumenemaan. Munakas valmistetaan juuri ennen tarjolle tuontia. Syöjä saa odottaa munakastansa, mutta ei munakas syöjäänsä, muuten tämä herkku suistuu valtaistuimeltaan varmasti ja peruuttamattomasti.

Sunnuntaiaamuna piti sitten testata munakkaan teon jaloa taitoa. Kananmunat ja kookosmaito sekaisin, sitten kypsyttelyä kotiliedellä hiljalleen.

Päälle kookosmaidossa kypsytettyjä päärynöitä, joiden resepti on täällä.

(Oikeasti, nuo päärynät ovat ihan taivaallisia. Kokeilkaa, pliis. Ihan omaksi parhaaksenne.)

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Asenne ratkaisee

Kävin tänään aamulla funktionaalinen harjoittelu -nimisellä jumppatunnilla, joka oli tosi jees! Paljon punnerruksia, hyppyjä, kyykkyjä, pyrähtelyä - myös vähän ärähtelyä (viimeisissä punnerrustoistoissa) ja laulamista (koska ohjaaja käski).

Tunnin jälkeen oli ihan huippufiilis. Olin antanut kaikkeni. Olin myös punainen kuin rapu.

Siinä sitten kuuntelin tunnin jälkeen, kuinka yksi tyttö kehui toiselle, kuinka hyvä tunti oli ollut. Ja toinen vastasi, että niin, huomaa kuinka huonossa kunnossa on.

Silloin tajusin, että hei, mun asenne on oikeasti muuttunut. Mä en todellakaan ajatellut, että olenpa huonossa kunnossa. Vaan ajattelin, että onpa ihanaa painaa täysillä ja että kuinka hyvä on, että joku pakottaa mut haastamaan itseni. Ja että tekeepä hyvää hikoilla. Ja että huomenna lihakset on varmaan todella kipeät - and I love it!

Oli nimittäin aika, jolloin häpesin hikoilemista. Lapsena en olisi millään halunnut osallistua liikuntatunneille koulussa - osittain siksi, että inhosin sitä, että vielä pitkään liikkatunnin jälkeen naama punoitti. Ajattelin, että kaikki näkevät kuinka huonossa kunnossa olen. (Tuolloin pieneen mieleeni ei mahtunut ajatusta siitä, että kuntoni voisi parantua liikuntaa harrastamalla, vaan ajattelin vain olevani tosi epäliikunnallinen). Nyt ajat ovat muuttuneet. Asenne on muuttunut. En ajattele, että olinpa huono. Vaan ajattelen, että olipa kivaa!

Muutos on mahdollista!

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Paleolaiva jatkaa matkaansa

Blogissa olen kertonut noudattavani paleoruokavaliota. Paleoruokavalio (kuten useimmat ruokavaliot), on täynnä rajoituksia. Tietyt asiat ovat kiellettyjä, paleossa lähinnä viljat ja sokerit.


Paleon ympärillä pyörinyt blogosfääri tuntuu olevan muuttamassa suuntaansa. Laura kertoi tänään luopuneensa paleosta. Monkeyfoodin Meri kirjoittaa iloisena perunan ja juuston iloista.


En ole itse ollut koskaan sellainen ihminen, joka sokeasti uskoo johonkin asiaan tai pystyy sataprosenttisesti (ilman pienintäkään skeptisyyttä) heittäytymään juttuihin mukaan. Minulle paleoruokavalio on aina ollut ja on edelleen täynnä kysymyksiä, ihan samoin kuin mikä tahansa ruokavalio. On ihan hyvä miettiä, miksi jättää jotakin syömättä, on kyseessä sitten vilja, vesipuhveli tai vadelma.


Suurin yllätys itselleni tällä paleotiellä on ollut, että maitotuotteet eivät sovi minulle. Luulin aluksi, että viljat, sokeri ja kahvi ovat suurimmat ongelmien aiheuttajat. Nyt onkin paljastunut, että maitotuotteet saavat vatsani sekaisin. Mahdollisesti tulen jossakin vaiheessa testaamaan ruokavaliota, jossa on viljatuotteita, mutta ei ollenkaan maitotuotteita. Ihan vain siksi, että tietäisin millä ruokavaliolla minä parhaiten voin. Jos gluteeni ei aiheuta minulle terveysongelmia, on sen välttely turhaa. Siis kuten Laura kirjoittaa, olisi mukavaa elää sellaista elämää, jossa voi mennä kylään ilman että etukäteen tarvitsee laatia kirjallisia ohjeita siitä, mitä syö ja mitä ei. (Sanottakoon kuitenkin, että en koskaan ole ollut mitenkään noin tiukka, vaan mielestäni elämään kuuluu joustaminen ja muiden rakkaudella laittamista ruoista nauttiminen).


Siinä vaiheessa, kun muut hylkäävät paleolaivan, tulee välttämättä itselleenkin mieleen, onko tämä se oikea tie. Ihmiskokeiden tekeminen itsellä on siitä hankalaa, että ei tasan tarkkaan voi tietää, mikä mihinkin vaikuttaa. Voin nyt todella hyvin, mutta johtuuko se paleosta, meditaatiosta, liikunnasta, säännöllisistä elämäntavoista, mistä? Olen itsekin tullut siihen tulokseen, että paras ruokavalio on monipuolisin ruokavalio. Puolison kanssa juuri viikonloppuna pohdittiin, kuinka tämä ”rajoittava” paleo on tehnyt ruokavaliostamme käsittämättömän monipuolisen. Kun aloitimme elämämme yhdessä, söimme varmaan viisi kertaa viikossa pastaa. Toiset viisi kertaa soijaa eri muodoissa. Joka päivä aamupalaksi leipää. Nyt viikonloppuaamiainen voi olla kalaa, lihaa, rieskoja, wrappeja, salaatteja ja munakasta – vaikka mitä! Kun laitamme ruokaa, ovat raaka-aineet mitä moninaisimpia. Viime viikkoina olen syönyt ensimmäistä kertaa vuosiin kanaa, ekaa kertaa koskaan kanalientä ja maniokkia, löytänyt uudelleen tahinin, kokeillut kookosmunatotia, testannut merilevänuudeleita… Kun tietyt perusraaka-aineet ovat jääneet ruokavaliosta pois, olen laajentanut repertuaariani huimasti ja oppinut siinä samalla kokkaamaan!


Minun laivani jatkaa ainakin toistaiseksi seilausta paleovesillä, koska minä voin nyt paremmin kuin koskaan. En kuitenkaan ajattele, että tulen syömään tällä tavalla lopun elämääni. Lähinnä tarkkailen itseäni ja yritän selvittää, millaisella ruokavaliolla minä voin parhaiten. Tästä asiasta puhuin mm. tässä postauksessa. Tiedän, että paleo on parempi kuin entinen ruokavalioni, jossa elin pastalla, pullalla ja juotavilla jogurteilla. Mutta voi olla, että kaikkein paras ruokavalio löytyy kultaiselta keskitieltä, jossa mikään ruoka-aine ei ole ”kielletty”, mutta suurin osa ravinnosta on itselle hyväksi olevia ruokia.


Omasta mielestäni paleoon, kuten mihinkään muuhunkaan ruokavalioon, ei kannata "hurahtaa". On hyvä havaita, että se mitä syöt, vaikuttaa olennaisesti siihen mitä olet. Huono olo voi parantua, kun itselle sopimatonta ruokaa lakkaa syömästä. Ihmeratkaisuja ei kuitenkaan ole olemassa ja toisaalta olo voi olennaisesti huonontua, jos tuntee syyllisyyttä "kiellettyjen" ruoka-aineiden syömisestä. Kuten olen monesti aiemminkin todennut: oppia ikä kaikki. Elämä on mielenkiintoinen matka.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Viikonloppuruokaa: kokeiluja, kokeiluja

Villi ja vapaa kokeilija pääsi viime viikonloppuna taas kahleistaan ja kokkaili keittiössä ennennäkemättömiä luomuksia.

Avokadobrownieita.

Häränhäntäkeittoa.

 - Jep, avokadoa brownieissa! Jep, häränhäntää!

Avokadobrowniesta tuli ihan ok... Reseptin bongasin täältä. Muokkasin sitä itse ehkä vähän liikaakin: korvasin yhden avokadon banaanilla, en laittanut ollenkaan hunajaa, käytin kaakaomassaa ja lisäsin joukkoon vähän kahviakin.

Hei, joskus ruokaa tehdään kaapissa olevien ainesten ehdoilla!

Jos siis avokadobrowniet kiinnostavat, niin suosittelen testaamaan linkin takaa löytyvää reseptiä. Jatkan vielä oman versioni kehittelyä.

Ja sitten se häränhäntäkeitto.

Törmäsin yhdessä keittokirjassa häränhäntäkeittoon ja olen siitä saakka pitänyt kaupassa aina silmiä auki häränhäntien suhteen. Viimein sitten lykästi.

Vasta kun laitoin hännät kattilaan, tajusin, ettei minulla ole hajukaan, mitä niistä syödään. Hännät ovat siis nikamittain paloiteltuja hännän paloja. Keskellä on jonkinlainen ydin ja sen ympärillä on... lihaa ja rasvaa? Tomaattiliemessä niitä hännän palasia sitten tuntikaupalle keiteltiin.

Tässä seuraa varoituksen sana: häränhäntäkeitto ei ole ruokaa, jota kannattaa tarjota vieraille. Ihan vain siitä syystä, että häränhäntäkeiton syömiseen tarvitaan haarukka, veitsi, lusikka, ruokalappu, esiliina, paljon talouspaperia ja remontoitaessa käytettävät rämävaatteet. Tomaattilientä roiskuu nimittäin ympäriinsä, kun keittoa syö. Ruokaa joutuu syömään käsin. Parhaimmassa tapauksessa hännänpalat lentelevät. It's not pretty.

Minun virallinen tuomioni on: häränhäntäkeitto ei ole vaivan arvoista. Se on hidasta, lihaa on hintaan nähden todella vähän ja syöminen on sotkuista. Joskus voisin ehkä myöhemminkin ostaa yhden pakkauksen (500 g) häränhäntää antamaan keittoon makua, mutta varsinaisen häntien syömisen taidan jättää muille.

Mutta mitään en kadu, aina sitä oppii uutta!

maanantai 5. maaliskuuta 2012

Ajatuksia terveydestä: jaksaisitko auttaa muutossa?

Hyväkuntoisuus on sitä, että on sellainen henkilö, jota pyydetään muuttoavuksi.

Jaksaa kantaa tavaroita, on hyväntuulinen ja pystyy keskittymään asioihin.

Jos kavahtaa ajatusta siitä, että joutuisi kantamaan laatikoita, tekemään fyysistä työtä useamman tunnin ajan ja kävelemään portaita – on terveydessä ehkä parantamisen varaa.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

Hummus ilman kikherneitä

Voi olla, että joku libanonilainen kääntyy haudassaan, kun nimesin taratorkastikkeen hummukseksi ilman kikherneitä. Hummusta se joka tapauksessa muistuttaa, eikä mikään ihme, sillä molemmissa on aineksina tahinia (eli sesaminsiementahnaa), valkosipulia ja sitruunamehua.

Bongasin taratorkastikkeen reseptin Gordon Ramsayn keittokirjasta Maailma keittiössä. Gordon tarjoaa kastiketta kalan ja sahramiriisin kera. Ei paha! Minä kuitenkin testasin, miten kastike sopisi hampurilaisten kanssa... Ihan hyvin! Myöhemmin täytyy kokeilla tätä kalan kanssa ja ehkä levitteenä porkkanarieskan päällä.


Gordon Ramsayn taratorkastike

4 rkl tahinia
50 g pinjansiemeniä paahdettuina
3 rkl sitruunamehua tai maun mukaan
1 valkosipulinkynsi silputtuna
0,5 tl juustokuminaa
hyppysellinen cayennepippuria
suolaa
mustapippuria
3-4 rkl vettä

Pinjansiemenet paahdetaan. Sen jälkeen kaikki muut ainekset paitsi vesi sekoitetaan tehosekoittimessa tahnaksi. "Koneen käydessä lisää vesi 1 rkl kerrallaan, kunnes kastike on kevyen majoneesin paksuista."

Kun olin tehnyt kastikkeen, laitoin sen jääkaappiin viilenemään. Siellä se paksuni vielä jonkin verran, eli mielestäni kastikkeesta voi tekovaiheessa tehdä hiukan löysemmän, kuin mitä haluaa saada lopputulokseksi.

Jos kokeilet reseptiä, kerro ihmeessä, minkä kanssa tätä kastiketta söit!

torstai 1. maaliskuuta 2012

Paleohampurilaisbaari

*Tämän tekstin otsikko on silkkaa hakukoneoptimointia. On mielenkiintoista nähdä, kuinka moni haaveilee paleohampurilaisbaarista.. ;)*

En siis ole ollut paleobaarissa enkä ole sellaista perustamassa (sori). Mutta jos tulet meille kylään, voit päästä tekemään itse omat hampurilaisesi!

Ainekset oli aseteltu seisovaan pöytään.


Ranskalaiset perunat olivat itse asiassa palsternakkaa ja juuripersiljaa.
Pihvi oli nautaa.
Sämpylät olivat perunarieskoja.
Tuoretuotteina oli rucolaa ja tomaattia.
Lisäksi oli kurkkupikkelsiä, sinappia ja tomaattipyrettä.
Ja majoneesin korvikkeena toimi paleohummuksen tyyppinen soossi, jonka reseptin laitan myöhemmin. 

Kenun annos näytti tältä:


Minun annokseni näytti tältä:


Ja Antin annos tältä:

Nämä olivat nätit versiot. Näitä seurasi santsikierros tai kaksi, jolloin annokset eivät olleet niin hirveän nättejä!

Mun viikonloppu alkoi nyt! Whiii!!!

Lampaan potkaa

Tein onnistuneen lammasruoan, joten pitääpä kirjoittaa edes summamutikkainen resepti ylös, jotta osaan tehdä tätä jatkossakin. Ruoan inspiraationa toimi Arabialainen keittiö -keittokirja sekä tyhjääkin tyhjempi jääkaappi, jossa oli vain sipulia ja porkkanaa. Pakastimesta löytyi 800 grammaa lampaan potkaa ja maustekaapista tarvittava lisäpotku.


Lampaan potkaa ja riisiä

kaksi pakastettua lampaan potkaa (yhteensä n. 800 grammaa)
4–5 sipulia
neilikoita
yrttejä (esim. rosmariinia ja timjamia)
3 porkkanaa
suolaa
mausteita (kardemummaa, kurkumaa)
riisiä

1. Ota potka sulamaan (lihaa voi käyttää myös jäisenä, mutta tällöin keitinajan on oltava pidempi).
2. Keitä vettä isossa kattilassa. Kun vesi kiehuu, lisää potkat ja suolaa. Laita riisi likoamaan.
3. Keittele hiljakselleen ja kuori pois pinnalle muodostuvaa vaahtoa.
4. Kun vaahtoa ei enää muodostu, lisää veteen yrttejä sekä yksi tai kaksi sipulia, johon on pistelty neilikoita.
5. Keittokirjan mukaan liha tulee nostaa kattilasta, kun se on mureaa. Minä keitin lihaa yhteensä tunnin ajan. Kun katsot lihan olevan kypsää, nosta lampaat lautaselle lepäämään. Lihoja ruskistetaan vielä, joten peli ei ole menetetty, vaikka liha ei olisikaan 100 % kypsää. Älä heitä lientä pois!
6. Pilko loput sipulit. Kuori porkkanat ja pilko myös ne.
7. Paista sipuleita ja porkkanoita öljyssä, kunnes ovat kypsiä. Kun sipuli ja porkkanat kypsyvät, siivilöi liemi. Laita liemi takaisin kattilaan ja lisää sinne liotettu ja huuhdeltu riisi. Riisi keitetään siis lihaliemessä. Paloittele jäähtynyt liha sopiviksi annospaloiksi.
8. Kun sipuli ja porkkanat ovat kypsiä, siirrä ne lautaselle odottamaan. Lisää tyhjällle pannulle lihanpalat, joiden annat ruskistua. Kun lihat ovat ruskistuneet, lisää joukkoon sipulit ja porkkanat. Mausta haluamallasi tavalla (minä lisäsin ainoastaan suolaa).
9. Kun riisi on kypsää, kaada ylimääräinen neste pois. Mausta riisi kurkumalla ja kardemummalla.
10. Laita riisi tarjoiluastian pohjalle ja päälle lammas ja vihannekset. Syö nälkäisen ystävän kanssa. Minun ystäväni oli omien sanojensa mukaan hungrig som en varg ja teimme koko ruoasta selvää yhdeltä istumalta.

Me emme heti lisänneet riisiä lihaliemeen, vaan koska lientä oli niin paljon, otimme talteen kulholliset lientä, jotka nautimme alkuruoaksi.

Tämä ruoka olisi helppo toteuttaa myös niin, että keittäisi lihan edellisenä päivänä. Meidän tapauksessamme aamutreenin jälkeen haluaa syödä ison hiilaripläjäyksen. Jos lihan on keittänyt treeniä edeltävänä päivänä, voi treenin jälkeen heittää riisit lihaliemeen kypsymään ja samalla lämmittää lihan pannulla, niin täydellinen palautusruoka on valmiina yhdessä hujauksessa.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...