lauantai 24. marraskuuta 2012

Ken kuuseen kurkottaa

Vanha suomalainen sanonta kuuluu: "Ken kuuseen kurkottaa, se katajaan kapsahtaa." Sanonnalla tarkoitetaan, että ei pidä tavoitella kuuta taivaalta; ei pidä nuolaista ennen kuin tipahtaa; ei pidä pyrkiä liian korkealle.

Tämä sanonta tuli kuitenkin mieleeni, kun luin The Daily Dietriben kirjoitukset sisäisestä suorittajasta, joka laittaa ihmisen liian tiukalle. Minulle tuo sisäinen suorittaja on ainakin kovin tuttu. Olen myös kantapään kautta saanut kokea, että liiallinen suorittaminen (kuuseen kurkottelu), saa ihmisen ennen pitkää "kapsahtamaan katajaan" eli tipahtamaan maan pinnalle. Jos itseään pistää liian piukoille, kroppa sanoo ennen pitkää stop, tavalla tai toisella. Minä opin unen tärkeyden monta vuotta sitten, kun nukahdin seisaaltani työpaikalle. Käteni oli monta päivää toimintakyvytön, koska olin nukahtaessani rojahtanut  sen päälle. Ja vaurioituneesta kädestä huolimatta olin täysin kanttuvei ja nukuin työpaikan lattialla monta tuntia. Kroppa toden totta sanoo stop, kun se ei jaksa enää.

Kuitenkin tämä yhteiskuntamme on niin suorituskeskeinen ja kulttuurimme arvostaa töitä niin paljon, että sitä edelleen menee mukaan suorittamiseen. Kandintutkinnostani (joka on minulle jo toinen), puuttuu enää muutama kurssi, ja noita kursseja nyt suoritan kuin mielipuolinen. Minulla oli viikko sitten yksi tentti ja pari päivää sitten toinen. Lisäksi pidin viime viikolla ruotsinkielisen esitelmän muutosjohtamisesta, jota jännitin aivan mielettömästi, palautin yhden ryhmätyön ja kirjoitin kandintyötäni aivan liekeissä. Ja tämän kaiken tein siis päivätöideni ohella.

Voitte siis ehkä ymmärtää miksi blogini ei tällä hetkellä kuhise uusia reseptejä tai kertomuksia uusista liikuntakokeiluista. En yksinkertaisesti ole ehtinyt kokkailemaan, enkä totta puhuen juuri liikkumaankaan. Lähinnä olen joogannut kotosalla (thank God for YouTube)!

Niin, ne Daily Dietriben kirjoitukset.

Toinen on nimeltään How to love your inner demons ja se kertoo sisäisen suorittajan kohtaamisesta.

Toinen on ajankohtaisesti nimetty 10 tips for staying sane during the holidays ja siinä on ihan kätevä työkalu, jolla voi miettiä, mitä perfektionismista lopulta hyötyy.

Muita kuulumisia? Tänään aion ottaa iisisti. Minulla on uusin Vogue, uusin Glorian Ruoka & Viini, ja illalla kylään tulevat veli ja käly. Aamupalaleivät ovat nyt uunissa ja jääkaapissa on jättimäinen briejuusto. Iltaa varten on kolmea erilaista glögiä (heh, hurahdin glögiin). Koska tämän vuoden tentit ovat ohi, ei enää tarvitse lukea työmatkoilla tenttikirjoja. Rakastan lukemista, ja tuntuu ihan mielettömältä, että voin tosiaan lukea ihan mitä vain. Tällä hetkellä kesken on Sofi Oksasen Puhdistus ja eilen ostin Caitlin Moranin kirjan How to be woman. Myös hyllyssä olevat vanhat suosikkini, Haruki Murakamin kirjat, houkuttavat.

Ja niin! Murakamista tuli mieleeni, että parin viikon päästä menen Reykjavikiin pitkälle viikonlopulle! (Murakamista tämä tuli mieleeni siksi, että olen aikanaan nähnyt Murakamin Islannissa, ja siellä asuessani olin aivan hulluna Murakamin kirjoihin). Voipi olla, että pitää siis ottaa yksi Murakami reissuun mukaan.

Joulukuu vaikuttaa kyllä aivan mielettömän kivalta kuukaudelta. Whii!



Kuva Reykjavikista on peräisin osoitteesta http://trainedmonkey.tumblr.com/image/36370430554.

tiistai 20. marraskuuta 2012

Jos olet selvinnyt maanantaista, siirry tiistaihin

Bongasin Facebookista Daily Inspiration and Motivation -tyypiltä kirjoituksen 16 Rules for Tuesday. Ja koska nyt on tiistai, on hyvä paneutua näihin.


1. Get and stay out of your comfort zone.
 I believe that not much happens of any significance when we're in our comfort zone. I hear people say, "But I'm concerned about security." My response to that is simple: "Security is for cadavers."

2. Never give up.
Almost nothing works the first time it's attempted. Just because what you're doing does not seem to be working, doesn't mean it won't work. It just means that it might not work the way you're doing it. If it was easy, everyone would be doing it, and you wouldn't have an opportunity.

3. When you're ready to quit, you're closer than you think.
There's an old Chinese saying that I just love, and I believe it is so true. It goes like this: "The temptation to quit will be greatest just before you are about to succeed."

4. With regard to whatever worries you, not only accept the worst thing that could happen, but make it a point to quantify what the worst thing could be.
Very seldom will the worst consequence be anywhere near as bad as a cloud of "undefined consequences."

5. Focus on what you want to have happen.
Remember that old saying, "As you think, so shall you be."

6. Take things a day at a time.
No matter how difficult your situation is, you can get through it if you don't look too far into the future, and focus on the present moment. You can get through anything one day at a time.

7. Always be moving forward.
Never stop investing. Never stop improving. Never stop doing something new. The moment you stop improving your organization, it starts to die. Make it your goal to be better each and every day, in some small way. Remember the Japanese concept of Kaizen. Small daily improvements eventually result in huge advantages.

8. Be quick to decide.
Remember what General George S. Patton said: "A good plan violently executed today is far and away better than a perfect plan tomorrow."

9. Measure everything of significance.
I swear this is true. Anything that is measured and watched, improves.

10. Anything that is not managed will deteriorate.
If you want to uncover problems you don't know about, take a few moments and look closely at the areas you haven't examined for a while. I guarantee you problems will be there.

11. Pay attention to your competitors, but pay more attention to what you're doing.
When you look at your competitors, remember that everything looks perfect at a distance. Even the planet Earth, if you get far enough into space, looks like a peaceful place.

12. Never let anybody push you around.
In our society, with our laws and even playing field, you have just as much right to what you're doing as anyone else, provided that what you're doing is legal.

13. Never expect life to be fair.
Life isn't fair.You make your own breaks. You'll be doing good if the only meaning fair has to you, is something that you pay when you get on a bus (i.e., fare)

14. Solve your own problems.
You'll find that by coming up with your own solutions, you'll develop a competitive edge. Masura Ibuka, the co-founder of SONY, said it best: "You never succeed in technology, business, or anything by following the others." There's also an old Asian saying that I remind myself of frequently. It goes like this: "A wise man keeps his own counsel."

15. Don't take yourself too seriously.
Lighten up. Often, at least half of what we accomplish is due to luck. None of us are in control as much as we like to think we are.

16. There's always a reason to smile.
Find it. After all, you're really lucky just to be alive. Life is short. More and more, I agree with my little brother. He always reminds me: "We're not here for a long time, we're here for a good time!"

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Hyvää elämää

Optimal Performancen Jonilla oli Facebookissa kuva makoilusta aurinkorannalla. Joni pohdiskeli sitä, tarvitseeko elämän olla sellaista, että kokee tarvetta lähteä lomalle. Ajatusten evääksi Joni tarjosi Seth Godinin lauseen:

Instead of wondering when your next vacation is, maybe you should set up a life you don't need to escape from.

Joni esitti kysymyksen siitä, millainen olisi se elämä, josta ei tarvitsisi paeta. Minun ajatukseni unelmaelämästä ovat tällaisia:

Oikea tasapaino työn ja levon (suorittamisen ja lapamatoilun) välillä. Osata nautta itselle tärkeistä asioista, elää itselle sopivaa elämää ja arvostaa niitä asioita, jotka ovat elämässä hyvin jo nyt.
Elämässä pitäisi viihtyä arkenakin. Eikö se ole Seppälä, joka mainostaa, että voit olla oman elämäsi supermalli? Minä sanon, että tee omasta arjestasi lomapäivä! Tähän vielä lainaus Urbaanilta orangilta, joka sanoi saman jo vuonna 2011 (eikä siksi taida enää sanoa mitään, kun on jo sanottavansa sanonut:
Matkustamisessa ei kyse ole niinkään siitä uuden näkemisestä ja kokemisesta vaan siitä, että nähdessään uutta mieli päästää helpommin irti vanhasta. Arjen rutiinit unohtuvat kun aistit täyttyvät uusilla elämyksillä. Tätä vapauden ja hetkessä olemisen tunnetta me haemme matkustamalla. Tämän saman vapauden voi kuitenkin tuntea aivan yhtä hyvin liikahtamatta itse mihinkään. Onkin parempi katsoa samoja asioita eri tavalla kuin uusia asioita samalla tavalla.


tiistai 13. marraskuuta 2012

Omenapiirakkaresepti korvan taakse

Kun seuraavan kerran haluan leipoa, tiedän jo mitä teen.




Calvadosomenapiirakan! Voi herran tuutelin tei, sen on pakko olla hyvää!

Kuva ja reseptit ovat Mimi Thorissonin blogista, joka on minulle täysin uusi tuttavuus (samassa blogipostauksessa on myös tattarilettujen ohje – niitäkin pitää testata). Itse asiassa en tällä hetkellä edes blogeja seuraa, koska sellainen netissä surffailuun riittävä vapaa-aika on juuri nyt melko tuntematon käsite (mikä selittää myös tämän blogin hiljaiseloa).

Hiukan enemmän ehdin päivittelemään Tublrin kuvablogejani, joissa aiheena muoti, kodit ja onnellisuus.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...